torstai 20. helmikuuta 2014

Kuin surmaisi satakielen

Sotshissa, Venäjällä, pidettävien talviolympialaisten aikaan löysin Tasavallan presidentin Sauli Niinistön Facebook –seinältä viehättävän kuvan. Kuvassa presidentti ja hänen puolisonsa Jenni Haukio poseeraavat käsissään somat olympialaisten viralliset sormikkaat. Hiukan hupaisaa on, että valkoisten sormikkaiden sormet on kudottu erivärisiksi – ihan niin kuin olympialipun renkaat.
       Hilpeän kuvan sateenkaarisormikkaineen voi tulkita toisinkin – ja monet ovat tehneet niin. Mutta vain presidentti ja rouva itse tietävät oman tulkintansa.
       Silti on niin, että kun katsoja lukee tai kuulee uutisen, katselee kuvaa lehdessä tai internetissä, kuuntelee musiikkia tai pysähtyy jonkun maiseman keskelle, hän aina muodostaa oman tulkintansa siitä – oikean tai väärän. Vaikka en ole aivan varma, voidaanko kenenkään henkilökohtaista tulkintaa sanoa vääräksi; väärä se voi olla jollekulle toiselle, joka näkee ja kuulee eri tavoin – omasta ajatus- ja uskomusmaailmastaan käsin.

Minä en tulkinnut presidenttiparin kuvaa ainakaan myötätunnon osoitukseksi sille, miten Putinin Venäjällä kohdellaan homoseksuaaleja. Eikähän nyt liioin ole niin, että Venäjällä vain homoseksuaalit ovat ainoa vainottu ihmisryhmä. Kärjistäen voisi sanoa, että todellinen todenpuhuja saa katon päänsä päälle vain vankilassa – ellei menetä sitä ennen henkeään hämärissä olosuhteissa.
       Anna Politkovskaja tiedetään – ainakin jotkut vielä muistavat hänet. Mutta Anna Politkovskaja ei ollut eikä ole ainoa murhattu journalisti Venäjällä, ei liioin ainoa, jonka murha yhä on selvittämättä..
       Kysymys on ennen kaikkea ihmisoikeuksista.
       Minun ajatusmaailmaani ei mitenkään sovi sellainen käsitys, että esimerkiksi homoseksuaaleilla ei ole ihmisoikeuksia – että heidän paikkansa on vankilassa. Enkä ole aivan varma, etteikö myös mielisairaaloissa vieläkin hoidettaisi homoseksuaaleja ja muitakin toisinajattelijoita. Kaikki heistä eivät varmaankaan ole syyllistyneet veropetoksiin.
       Minun ajatusmaailmaani ei mitenkään sovi sellainen käsitys, että protestointi tällaista kohtaan olisi paheksuttavaa ja peräti synti.

Arvelen, että presidentti Putin on oppinut kirkolliset mielipiteensä ja käyttäytymisensä tässä epäpyhässä allianssissa, joka on solmittu valtion ja kirkon kesken. Jo ennen valintaansa patriarkaksi metropoliitta Kirill oli Putinin vahva tukija. Kun Venäjän kansan kahdeksannessa maailmankokouksessa säädettiin lakia ”liiketoimen harjoittamisen moraalisista säännöistä ja periaatteista”, metropoliitta Kirill johti istuntoa, jossa keskusteltiin laista.
       ”Hän sanoi avoimesti: ´Menemme kaikkien luo ja pyydämme heitä allekirjoittamaan. Jos joku kieltäytyy, pidämme huolen siitä, että hänen nimensä tulee kaikkien tietoon.´ - - -
       ”Tämän liikemiehille suunnatun moraalisten periaatteiden lain hyväksyminen on erikoinen veto valtiosta erotetulta kirkolta, joka näin sekaantuu sisä- ja ulkopolitiikkaan.” (Anna Politkovskaja, Venäläinen päiväkirja)
       Kun luen Politkovskajaa, minusta näyttää siltä, että tämän tuen varassa Putin on valmis säädättämään lakeja myös sen mukaan, kuinka Venäjän kirkko tulkitsee asioita. Syntyy kuva, että liitto on luja: presidentti antaa kirkolle, mitä se haluaa – kirkko huolehtii siitä, että tämä entinen KGB – eversti pysyy vallassa ja voi jopa likvidoituttaa vakavimmat vastustajansa.
       Niinpä vuosia sitten tapahtunut Pussy Riot –skandaali ei ollut mikään Kirkon häpäisy. Juuri siksi esiintyjiä rangaistiin maallisessa oikeusistuimessa.

Zinetula Biljaletdinovia Putin tuskin lähettää Siperiaan, vaikka tämä hänen valitsemansa valmentaja ei tuonutkaan Putinille jääkiekon kultamitalia Sotshin olympialaisista. Biljaletdinov on itse kertonut saaneensa tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.
       Hän sai tarjouksen – tietysti – Putinilta, koska hän oli Venäjällä ainoa valmentaja, jonka kykyjen katsottiin riittävän joukkueen luomiseen. Mutta joukkueeseen oli mahdutettava uusrikkaat jääkiekkotähdet. Jääkiekko on kuitenkin joukkuelaji – ja sen nämä ovetshkinit ja kovaltshukit ja malkinit myönsivät hävittyään ottelun, jota Ovetshkin ennakkoon kuvasi ”todelliseksi kuoleman peliksi ja täydeksi sodaksi, johon Venäjä on valmis”.
       En väitä Biljaletdinoviakaan köyhäksi. Ajattelen vain, että väärä mies sai venäläisen median haukut.
       Mutta mediahan on Putinin sensuurin alla.

Väistämättä tästä kaikesta syntyy mielessäni yksi selkeä kokonaisuus. Kun luen murhatun journalistin rohkeita tekstejä kymmenen vuoden takaa, kun ajattelen tarjousta, josta jääkiekkovalmentaja ei voinut kieltäytyä ja hävityn jääkiekko-ottelun jälkeistä lehdistötilaisuutta, kun ajattelen mahdollisimman kauas kotoaan ja perheestään karkotettua nuorta äitiä, mieleeni tulee erään kirjan nimi: Kuin surmaisi satakielen.
       Siltä minusta tuntuu.
       Kun vertaan siihen kuvaan, minkä näin oman presidenttimme Facebook –seinällä.















 Sotshissa, Venäjällä, pidettävien talviolympialaisten aikaan löysin Tasavallan presidentin Sauli Niinistön Facebook –seinältä viehättävän kuvan. Kuvassa presidentti ja hänen puolisonsa Jenni Haukio poseeraavat käsissään somat olympialaisten viralliset sormikkaat. Hiukan hupaisaa on, että valkoisten sormikkaiden sormet on kudottu erivärisiksi – ihan niin kuin olympialipun renkaat.

Hilpeän kuvan sateenkaarisormikkaineen voi tulkita toisinkin – ja monet ovat tehneet niin. Mutta vain presidentti ja rouva itse tietävät oman tulkintansa.

Silti on niin, että kun katsoja lukee tai kuulee uutisen, katselee kuvaa lehdessä tai internetissä, kuuntelee musiikkia tai pysähtyy jonkun maiseman keskelle, hän aina muodostaa oman tulkintansa siitä – oikean tai väärän. Vaikka en ole aivan varma, voidaanko kenenkään henkilökohtaista tulkintaa sanoa vääräksi; väärä se voi olla jollekulle toiselle, joka näkee ja kuulee eri tavoin – omasta ajatus- ja uskomusmaailmastaan käsin.

x x x

Minä en tulkinnut presidenttiparin kuvaa ainakaan myötätunnon osoitukseksi sille, miten Putinin Venäjällä kohdellaan homoseksuaaleja. Eikähän nyt liioin ole niin, että Venäjällä vain homoseksuaalit ovat ainoa vainottu ihmisryhmä. Kärjistäen voisi sanoa, että todellinen todenpuhuja saa katon päänsä päälle vain vankilassa – ellei menetä sitä ennen henkeään hämärissä olosuhteissa.

Anna Politkovskaja tiedetään – ainakin jotkut vielä muistavat hänet. Mutta Anna Politkovskaja ei ollut eikä ole ainoa murhattu journalisti Venäjällä, ei liioin ainoa, jonka murha yhä on selvittämättä..

Kysymys on ennen kaikkea ihmisoikeuksista.

Minun ajatusmaailmaani ei mitenkään sovi sellainen käsitys, että esimerkiksi homoseksuaaleilla ei ole ihmisoikeuksia – että heidän paikkansa on vankilassa. Enkä ole aivan varma, etteikö myös mielisairaaloissa vieläkin hoidettaisi homoseksuaaleja ja muitakin toisinajattelijoita. Kaikki heistä eivät varmaankaan ole syyllistyneet veropetoksiin.

Minun ajatusmaailmaani ei mitenkään sovi sellainen käsitys, että protestointi tällaista kohtaan olisi paheksuttavaa ja peräti synti.

x x x

Arvelen, että presidentti Putin on oppinut kirkolliset mielipiteensä ja käyttäytymisensä tässä epäpyhässä allianssissa, joka on solmittu valtion ja kirkon kesken. Jo ennen valintaansa patriarkaksi metropoliitta Kirill oli Putinin vahva tukija. Kun Venäjän kansan kahdeksannessa maailmankokouksessa säädettiin lakia ”liiketoimen harjoittamisen moraalisista säännöistä ja periaatteista”, metropoliitta Kirill johti istuntoa, jossa keskusteltiin laista.

”Hän sanoi avoimesti: ´Menemme kaikkien luo ja pyydämme heitä allekirjoittamaan. Jos joku kieltäytyy, pidämme huolen siitä, että hänen nimensä tulee kaikkien tietoon.´ - - -

”Tämän liikemiehille suunnatun moraalisten periaatteiden lain hyväksyminen on erikoinen veto valtiosta erotetulta kirkolta, joka näin sekaantuu sisä- ja ulkopolitiikkaan.” (Anna Politkovskaja, Venäläinen päiväkirja)

Kun luen Politkovskajaa, minusta näyttää siltä, että tämän tuen varassa Putin on valmis säädättämään lakeja myös sen mukaan, kuinka Venäjän kirkko tulkitsee asioita. Syntyy kuva, että liitto on luja: presidentti antaa kirkolle, mitä se haluaa – kirkko huolehtii siitä, että tämä entinen KGB – eversti pysyy vallassa ja voi jopa likvidoituttaa vakavimmat vastustajansa.

Niinpä vuosia sitten tapahtunut Pussy Riot –skandaali ei ollut mikään Kirkon häpäisy. Juuri siksi esiintyjiä rangaistiin maallisessa oikeusistuimessa.

x x x

Zinetula Biljaletdinovia Putin tuskin lähettää Siperiaan, vaikka tämä hänen valitsemansa valmentaja ei tuonutkaan Putinille jääkiekon kultamitalia Sotshin olympialaisista. Biljaletdinov on itse kertonut saaneensa tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Hän sai tarjouksen – tietysti – Putinilta, koska hän oli Venäjällä ainoa valmentaja, jonka kykyjen katsottiin riittävän joukkueen luomiseen. Mutta joukkueeseen oli mahdutettava uusrikkaat jääkiekkotähdet. Jääkiekko on kuitenkin joukkuelaji – ja sen nämä ovetshkinit ja kovaltshukit ja malkinit myönsivät hävittyään ottelun, jota Ovetshkin ennakkoon kuvasi ”todelliseksi kuoleman peliksi ja täydeksi sodaksi, johon Venäjä on valmis”.

En väitä Biljaletdinoviakaan köyhäksi. Ajattelen vain, että väärä mies sai venäläisen median haukut.

Mutta mediahan on Putinin sensuurin alla.

x x x

Väistämättä tästä kaikesta syntyy mielessäni yksi selkeä kokonaisuus. Kun luen murhatun journalistin rohkeita tekstejä kymmenen vuoden takaa, kun ajattelen tarjousta, josta jääkiekkovalmentaja ei voinut kieltäytyä ja hävityn jääkiekko-ottelun jälkeistä lehdistötilaisuutta, kun ajattelen mahdollisimman kauas kotoaan ja perheestään karkotettua nuorta äitiä, mieleeni tulee erään kirjan nimi: Kuin ampuisi satakielen.

Siltä minusta tuntuu.

Kun vertaan siihen kuvaan, minkä näin oman presidenttimme Facebook –seinällä.














 Sotshissa, Venäjällä, pidettävien talviolympialaisten aikaan löysin Tasavallan presidentin Sauli Niinistön Facebook –seinältä viehättävän kuvan. Kuvassa presidentti ja hänen puolisonsa Jenni Haukio poseeraavat käsissään somat olympialaisten viralliset sormikkaat. Hiukan hupaisaa on, että valkoisten sormikkaiden sormet on kudottu erivärisiksi – ihan niin kuin olympialipun renkaat.

Hilpeän kuvan sateenkaarisormikkaineen voi tulkita toisinkin – ja monet ovat tehneet niin. Mutta vain presidentti ja rouva itse tietävät oman tulkintansa.

Silti on niin, että kun katsoja lukee tai kuulee uutisen, katselee kuvaa lehdessä tai internetissä, kuuntelee musiikkia tai pysähtyy jonkun maiseman keskelle, hän aina muodostaa oman tulkintansa siitä – oikean tai väärän. Vaikka en ole aivan varma, voidaanko kenenkään henkilökohtaista tulkintaa sanoa vääräksi; väärä se voi olla jollekulle toiselle, joka näkee ja kuulee eri tavoin – omasta ajatus- ja uskomusmaailmastaan käsin.

x x x

Minä en tulkinnut presidenttiparin kuvaa ainakaan myötätunnon osoitukseksi sille, miten Putinin Venäjällä kohdellaan homoseksuaaleja. Eikähän nyt liioin ole niin, että Venäjällä vain homoseksuaalit ovat ainoa vainottu ihmisryhmä. Kärjistäen voisi sanoa, että todellinen todenpuhuja saa katon päänsä päälle vain vankilassa – ellei menetä sitä ennen henkeään hämärissä olosuhteissa.

Anna Politkovskaja tiedetään – ainakin jotkut vielä muistavat hänet. Mutta Anna Politkovskaja ei ollut eikä ole ainoa murhattu journalisti Venäjällä, ei liioin ainoa, jonka murha yhä on selvittämättä..

Kysymys on ennen kaikkea ihmisoikeuksista.

Minun ajatusmaailmaani ei mitenkään sovi sellainen käsitys, että esimerkiksi homoseksuaaleilla ei ole ihmisoikeuksia – että heidän paikkansa on vankilassa. Enkä ole aivan varma, etteikö myös mielisairaaloissa vieläkin hoidettaisi homoseksuaaleja ja muitakin toisinajattelijoita. Kaikki heistä eivät varmaankaan ole syyllistyneet veropetoksiin.

Minun ajatusmaailmaani ei mitenkään sovi sellainen käsitys, että protestointi tällaista kohtaan olisi paheksuttavaa ja peräti synti.

x x x

Arvelen, että presidentti Putin on oppinut kirkolliset mielipiteensä ja käyttäytymisensä tässä epäpyhässä allianssissa, joka on solmittu valtion ja kirkon kesken. Jo ennen valintaansa patriarkaksi metropoliitta Kirill oli Putinin vahva tukija. Kun Venäjän kansan kahdeksannessa maailmankokouksessa säädettiin lakia ”liiketoimen harjoittamisen moraalisista säännöistä ja periaatteista”, metropoliitta Kirill johti istuntoa, jossa keskusteltiin laista.

”Hän sanoi avoimesti: ´Menemme kaikkien luo ja pyydämme heitä allekirjoittamaan. Jos joku kieltäytyy, pidämme huolen siitä, että hänen nimensä tulee kaikkien tietoon.´ - - -

”Tämän liikemiehille suunnatun moraalisten periaatteiden lain hyväksyminen on erikoinen veto valtiosta erotetulta kirkolta, joka näin sekaantuu sisä- ja ulkopolitiikkaan.” (Anna Politkovskaja, Venäläinen päiväkirja)

Kun luen Politkovskajaa, minusta näyttää siltä, että tämän tuen varassa Putin on valmis säädättämään lakeja myös sen mukaan, kuinka Venäjän kirkko tulkitsee asioita. Syntyy kuva, että liitto on luja: presidentti antaa kirkolle, mitä se haluaa – kirkko huolehtii siitä, että tämä entinen KGB – eversti pysyy vallassa ja voi jopa likvidoituttaa vakavimmat vastustajansa.

Niinpä vuosia sitten tapahtunut Pussy Riot –skandaali ei ollut mikään Kirkon häpäisy. Juuri siksi esiintyjiä rangaistiin maallisessa oikeusistuimessa.

x x x

Zinetula Biljaletdinovia Putin tuskin lähettää Siperiaan, vaikka tämä hänen valitsemansa valmentaja ei tuonutkaan Putinille jääkiekon kultamitalia Sotshin olympialaisista. Biljaletdinov on itse kertonut saaneensa tarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä.

Hän sai tarjouksen – tietysti – Putinilta, koska hän oli Venäjällä ainoa valmentaja, jonka kykyjen katsottiin riittävän joukkueen luomiseen. Mutta joukkueeseen oli mahdutettava uusrikkaat jääkiekkotähdet. Jääkiekko on kuitenkin joukkuelaji – ja sen nämä ovetshkinit ja kovaltshukit ja malkinit myönsivät hävittyään ottelun, jota Ovetshkin ennakkoon kuvasi ”todelliseksi kuoleman peliksi ja täydeksi sodaksi, johon Venäjä on valmis”.

En väitä Biljaletdinoviakaan köyhäksi. Ajattelen vain, että väärä mies sai venäläisen median haukut.

Mutta mediahan on Putinin sensuurin alla.

x x x

Väistämättä tästä kaikesta syntyy mielessäni yksi selkeä kokonaisuus. Kun luen murhatun journalistin rohkeita tekstejä kymmenen vuoden takaa, kun ajattelen tarjousta, josta jääkiekkovalmentaja ei voinut kieltäytyä ja hävityn jääkiekko-ottelun jälkeistä lehdistötilaisuutta, kun ajattelen mahdollisimman kauas kotoaan ja perheestään karkotettua nuorta äitiä, mieleeni tulee erään kirjan nimi: Kuin ampuisi satakielen.

Siltä minusta tuntuu.

Kun vertaan siihen kuvaan, minkä näin oman presidenttimme Facebook –seinällä.













Lähetä kommentti