perjantai 10. tammikuuta 2014

Analogi In Memoriam

Vantaan seurakuntayhtymä näki viime vuonna hyväksi – ilmeisesti postikulujen takia – ruveta jakamaan Vantaan Lauri –lehteä muun mainospostin muassa jokaiseen kotiin. Iloitsin siitä.
       Tietenkään Vantaan Lauri ei ole Kirkko ja kaupunki, mutta on sillä kolumnistinaan Antti Nylén ja silloin tällöin sen sivuilla haastatellaan myös ortodokseja. Tosin siinäkään ei ole avaraa keskustelupalstaa, jollaista muistan Kirkko ja kaupunki –lehdessä Helsingin –aikoinani useinkin innolla lukeneeni.
       Keskustelua olen kaivannut ortodoksisiinkin lehtiin, ja kaipaan yhä. Tiedän kyllä, että suomalaiset eivät ole mielettömän keskustelevaista kansaa, mutta tiedän myös, että useissa ortodoksisissa lehdissä ei avointa keskustelua hyväksytä. Tiedän sen kokemuksesta.

Eipä siitä niin kovin kauan ole aikaa kulunut, eikä kovin runsaasti vettä Vantaanjoessa virrannut, kun ihmettelin piskuisen kirkkomme laajaa lehtivalikoimaa. Ikään kuin ihmettelyni olisi kuultu ja minua haluttaisiin armahtaa: kirkkomme lehtien lippulaiva Analogi lopetetaan.
       Ymmärrän erinomaisen hyvin, ettei kirkossa pienten ja keskikokoisten seurakuntien tehtävä ole julkaista koko kirkon parasta lehteä. Ymmärrän, että sellaista odottaisi suurimmalta seurakunnalta, jonka lehti, Ortodoksiviesti, on laajalevikkisin.
       Ja katso: kun Analogi lopetetaan, saammekin kohdistaa katseemme Ortodoksiviestiin. Se ottaa kansiensa sisään koko Helsingin hiippakunnan kaikkien seurakuntien uutiset – mutta sen sisältöön ei näillä ole puuttumista.

Olen todellakin sitä mieltä, että kirkkokuntamme väkimäärän suhteen lehtiä on ilmestynyt liian paljon. Olen jo vuosikausia kannattanut ajatusta, että Ortodoksiviesti ja Analogi yhtyisivät ja muodostaisivat Helsingin hiippakunnan lehden. Omana lyhyeksi jääneenä valtuustokautenani Helsingin seurakunnassa esitin tätä, mutta omasta lehdestä ei oltu halukkaita luopumaan. Tiettävästi Analogin taholta on tehty sen jälkeenkin esitys asiasta, mutta siitäkään ei edetty mihinkään konkreettisiin tuloksiin.
       Kunnes sitten yhtäkkiä Analogin päätoimittajan eteen lyödään faktat Analogin lopettamisesta ja Ortodoksiviestin muuttumisesta koko hiippakunnan lehdeksi. Samalla päätoimittaja saa kuulla, ettei hänen palveluksiaan enää tarvita. Neuvottelut on käyty siten, ettei päätoimittaja ole niissä ollut mukana – eipä kaikin ajoin ollut asiasta tietoinenkaan.
       Niin – Analogi ja Ortodoksiviesti eivät siis yhdistyneet. Ortodoksiviesti teki kaappauksen. Ortodoksiviestin toimituksellisesta sisällöstä vastaavat edelleen Helsingin ortodoksisen seurakunnan työntekijät – Ortodoksiviestin nykyinen toimitus.
       Hiippakunnan seurakunnista vain Hämeenlinnan seurakunta jätti liittymättä yhteiseen lehteen – käsittääkseni siitä syystä, että kaivattuja säästöjä ei tällä yhteistyöllä saavuteta.
       Helsingin ortodoksinen seurakunta voi mainostaa itseään nyt myös koko hiippakunnan lehden julkaisijana. Kirkkomme suurin seurakunta tietysti julkaisee kirkkomme suurinta lehteä – kuinkapa muuten voisi ollakaan. Valta keskittyy yhä enemmän Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan.
       Olen jo aikaisemmassa blogissani kirjoittanut siitä, millaisin kriteerein kirkon työntekijät ulkopuolisen silmin tunnutaan valitsevan. Fraasia käyttääkseni olen antanut itselleni kertoa, että jotkut eivät nähneet Analogin päätoimittajassa riittävästi näiden kriteerien mukaisia ominaisuuksia.

Tiedän Analogia moititun liian liberaaliksi, liian vähän ortodoksisuutta ja sen hengellistä puolta esiintuovaksi. Juuri siinä suhteessa Analogi on ollut ainoalaatuinen: se on esitellyt ortodoksisuutta monipuolisesti ja kokonaisvaltaisesti, sen käsityksen pohjalta, että ortodoksisuus on myös elämäntapa. Analogi on ainoana lehtenä rohjennut esittää myös kriittisiä näkemyksiä, ja ehkä siinä on ollut sen suurin synti. Meidän kirkkommehan on lintukoto, jossa kaikki on hys-hys hyvin ja – täytyy siteerata ihan yli puolenvuosisadan takaista luterilaista Vähää katekismusta: ”Selitämme kaikki parhain päin.”
       Analogin syvästä paneutumisesta kirkkomme todella tärkeisiin asioihin otan ainoaksi mutta sitä merkittävämmäksi esimerkiksi patriarkka Bartolomeuksen vierailun ja sen käsittelyn lehdissämme. Analogin artikkelit lyövät kirkkaasti laudalta kaikki muut hempeät kuvailut siitä, miten patriarkka otettiin vastaan missäkin kirkossa tietyn värisin kukkakimpuin. Mitä merkitystä sellaisella on Suomen ortodoksisen kirkon ja Ekumeenisen patriarkaatin välisissä suhteissa?

Jätän siis haikein mielin jäähyväiset Analogille, tuolle journalistisestikin hienolle ja laadukkuudestaan jopa palkitulle lehdelle, ja sen päätoimittajalle Kari M. Räntilälle, josta muutamia vuosia sitten pappisvihkimyksessä tuli isä Hariton.
       Omalta osaltani olen ylpeä siitä, että sain kirjoittaa lehden viimeiseen numeroon Helsingin ortodoksista seurakuntaa sadan vuoden ajalta käsitelleen, Mirolybovin suvun jäsenten haastatteluihin perustuneen artikkelin. Sain siitä sellaistakin palautetta, että sen paikka olisi ollut Helsingin seurakunnan lehdessä Ortodoksiviestissä… Iloitsen siitä, että Analogissa tämän merkittävän historian vähäinen kuvaus koettiin riittävän merkittäväksi.