Suomen hallitus yrittää rakenteita korjailemalla paikata
pahasti vinoon vinksahduttamaansa taloutta tasavallassa. Yksi elvytysesitys on
loppiaisen ja helatorstain siirtäminen viikonloppuun – käsittääkseni lauantaipäiväksi.
Jonkun iltapäivälehden lööpissä heitettiin ajatus, että kirkonkin on
osallistuttava talkoisiin. Arkkipiispa (ev.lut.) torjui ajatuksen, että (arki)juhlapäiviä
siirretään. Arkkipiispa (ort.) ei ole esittänyt kantaansa – ja tuskin
vähemmistöltä sellaista kysytäänkään, eikä ortodoksinen kirkko tietenkään voi
suostua teofanian, Kristuksen kasteen, ja helatorstain, Kristuksen
taivaaseenastumisen, päivien siirtämiseen.
Tuntuu huvittavalta ajatella, että Suomen hallitus alkaisi
pohtia kristinuskon muita perustavia kysymyksiä – esimerkiksi Jeesuksen neitseestäsyntymistä,
kuolleiden ylösnousemusta tai kasteen merkitystä syntien anteeksiantamiseksi.
Vähemmän huvittavaa on, miksi kristityt itse suhtautuvat
asiaan niin kiihtyneesti. Tästä kiihtymyksestä tulee väistämättä mieleen, että
kristitytkin pitävät palkallisia vapaapäiviä tärkeämpinä kuin kirkollista
juhlaa, jonka vuoksi hallitus on nähnyt hyväksi maksaa palkkaa työnteosta
niiltäkin päiviltä.
Minusta kysymys on siitä, onko kirkko meille tärkeä.
Uskommeko me viettävämme Kristuksen syntymäjuhlaa, vai vietämmekö me stockmannilaisittain
Season´s holidayta – loukkaamatta muita kulttuurisia yhteisöjä. Kysymys on
siitä, olemmeko me Kristuksen kirkon jäseniä vain jonkin haalean
erooppalais-kristillis-sekulaarin kulttuurin edustajia.
Kirkolliset juhlapäivät ovat silloin kun ne ovat – me vietämme
niitä, juhlimme niitä kirkoissamme, jos ne ovat meille merkityksellisiä.
Eihän kukaan odottane palkkaa siitä, että pääsee
osallistumaan juhlaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti