lauantai 24. elokuuta 2013

Kristityt Syyriassa ja Egyptissä

Minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus osallistua metropoliitta Ambrosiuksen järjestämään matkaan Syyriaan vuonna 2000. Parin viime vuoden aikana olen hyvin usein muistanut tuota matkaa.
       Olen muistanut niitä ihmisiä, joita tapasimme eri puolilla Syyriaa – syyrialaisia kristittyjä: piispoja, pappeja, luostarisisaria, seurakuntalaisia. Olen muistanut aivan erityisesti rouvaa, jonka vieressä istuin eräällä päivällisellä. Hän kertoi minulle vapaaehtoistyöstä – ja kuultuaan, mitä minä tein omassa seurakunnassani, hän kiitteli minua ylitsevuotavasti sellaisesta työpanoksesta. Vasta jälkeenpäin käsitin hänen kuvitelleen minun toimittavan seurakuntalehteämme vapaaehtoisena, palkatta. Silloin oli jo liian myöhäistä kertoa karu totuus…
       Olen ajatellut, ketkä heistä vielä ovat elossa, ketkä ovat kärsineet marttyyrikuoleman. Heistä ei kerrota suomalaisessa mediassa.
       Samanlainen tilanne on Egyptissä. Myös Egyptissä muslimiveljeskunta murhaa kristittyjä, tuhoaa kirkkoja, mutta Suomen, kristityn (?) maan media vaikenee.

Voisiko asia olla niinkin yksinkertainen, että ainakin lehdistö maan johtavan tabloidin johdolla käy hienovaraista taistelua erityisesti kristinuskoa vastaan? Näemmä siihen on sortunut jo YLEkin – tämä kaikin tavoin verovaroin ylläpidettävä…

Vain ulkomaiset mediat, ilmeisesti vielä journalismin syvästi sisäistäen, kertovat siitä, mitä tapahtuu todella. Tästä on varsin perusteellisesti ottanut selkoa seurakuntamme pappilantalon Kotikirkon palveluksista tuttu FB –ystäväni Peter Saramo, jonka artikkeli "EU och USA tiger om Syriens och  Egyptens utsatta kristna" vastikään ilmestyneessä Ortodoksiviestissä (5/2013) itse asiassa innoitti minut tähän blogikirjoitukseen. Koska hänen aineistonsa artikkelissa on perusteellisesti dokumentoitua, käytän sitä lähteenäni googlettelematta uudestaan samoja sivustoja.
       Poimin pari esimerkkiä, joista Suomessa on vaiettu:
      Tämän vuoden huhtikuun 22. päivänä kidnapattiin Syyrian Aleppossa kreikkalaisortodoksinen arkkipiispa Paul Yazigi ja syyrialainen arkkipiispa Yohanna Ibrahim. Heistä ei toukokuun lopun jälkeen ole kuultu mitään. Kesäkuun 23. päivänä katolinen pappi Francois Murad sekä kaksi seurakuntalaista mestattiin Pohjois-Syyriassa. Mestaukset toimeenpannut miesjoukko huusi "Allah-u-akbar!" (Jumala on suuri!)
      Nämä eivät tietenkään ole ainoat järkyttävät tapahtumat, mutta tarkoitukseni ei ole laatia tähän mitään luetteloa kaikesta siitä, mitä mm. Reuters ja BBC uutisoivat maailmalla.

Saramo on perehtynyt myös EU:n toimintaan. Esimerkiksi marraskuussa 2012 EU varasi viisi miljardia euroa Mursin hallituksen tukemiseen – toisin sanoen tukeakseen muslimiveljeskuntaa, joka samaan aikaan pani toimeen pogromeja kristittyjä ja shiamuslimeita kohtaan. EU:n reviisorien raportti kertoo, että kyseiset rahat ovat kadonneet jäljettömiin…
      Minusta tuntuu tuskalliselta ajatella, että tietyllä tavalla suomalaiset ovat olleet tukemassa voimia, joiden päämääränä on kristittyjen tuhoaminen Lähi-idässä, kristinuskon syntysijoilla.
      Minusta tuntuu tuskalliselta ajatella, että europarlamentaarikkojen joukossa istuu myös suomalainen ortodoksipappi, joskin toimituskiellossa oleva.

Ja sitten saan mieleeni vielä kauhistuttavamman ajatuksen: välittäisimmekö me, vaikka tietäisimme?
       Ja mitä me voisimme tehdä, jos media kertoisi avoimesti kristittyjen vainoista aivan meidän ajassamme?
       Eiväthän meidän poliitikkomme voi olla tietämättömiä – mutta aavisteisen kyynisesti ajattelen, että nämä asiat ovat heille varsin mitättömiä suurten taloudellisten kysymysten rinnalla. Varmasti tuntuu tärkeämmältä saada kuka-tahansa suomalainen poliitikko EU:hun merkittävälle paikalle kuin ruveta pienen maan vaisulla äänellä tivaamaan jäljettömiin kadonneista miljarditukiaisista niille, jotka varsin mahdollisesti haluavat niin Syyriasta kuin Egyptistäkin maan, jossa vallitsee sunni-islamilainen yhtenäiskulttuuri.

Sillä ei muslimiveljestö sen enempää kuin Syyrian kapinallisetkaan ole rakentamassa suvaitsevaista, vapaata, monikulttuurista maata.









Ei kommentteja: