keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Jatkoa eiliseen


Palaan vielä hiukkasen edellisessä blogissa käsittelemääni aiheeseen. Kirjoitin kuljeuspalveluista, jolloin on mahdollista käyttää taksia asiointi- ja vapaa-ajanmatkoihin.
       Palvelu -sanan käyttäminen on hiukan hassua, sillä varsinaisista taksipalveluista ei kovin suuresti kannata puhua: useimmat taksit tekevät taksikyydistä vain omin-jaloin-liikkuvan esineen kuljettamisen paikasta a paikkaan b. On sattunut, että lähijunassa saa palvelua toisin kuin matkatessaan taksilla.
       Mutta en yleistä: on myös sellaisia takseja, joiden kuljettajat ovat käsittäneet, että taksin ajaminen ei ole pelkkää autolla ajamista vaan että se on palveluammatti.
       Minulla on runsaasti omakohtaista kokemusta molemmista tavoista.

Kun kävin päivittäin sädehoidoissa syöpätautien klinikalla, kuljetuksistani huolehti koko ajan sama taksihenkilö, Jos olin väsynyt, sain torkkua kaikessa rauhassa. Jos olin jännittynyt, täma asiat aistiva henkilö jutteli mukavia kanssani. Jos olin lukenut jonkin kiintoisan kirjan, hän jaksoi kuunnella selostustani, esittää kommentteja ja kysymyksiä – ja kertoa omista lukukokemuksistaan.
       Varmaan hän on harvinaislaatuinen taksinkuljettaja, mutta kokemukseni mukaan hän ei ole aivan ainoalaatuinen.

Toisaalta on tapahtunut, että kun taksi tulee noutamaan minua lumisateisena päivänä, jolloin jalkajäytävän ja ajokaistan väliin on jäänyt korkea lumivalli, ja kuljettaja näkee vaivaisen askellukseni ulkoportaita alas, hän ei vaivaudu edes avaamaan ovea minulle. Oven avaamiseksi sanon sitä, että kuljettaja nousee autosta ja tulee aukaisemaan oven – en sitä, että hän kurkottaa istuimen yli ja työntää oven rakoselleen.
       On myös niin, että muutamista taksinumeroista tilatessani taksin saan heti tietää, kuinka kauan minun on odotettava – toisin sanoen: en joudu selkä- ja polvivaivaisena seisoskelemaan kylmässä tuulikaapissa kohtuuttomia odotusaikoja. Olen antanut kertoa itselleni, että tällainen palvelu on aivan mahdollista, tilaapa taksin mistä tahansa. Totta kai se teettää enemmän työtä kuin ilmoitus, että varausnumero on se-ja-se.
       Nythän on niin, että että kaikki taksikyydit, saapa sitten palvelua osakseen tai ei, ovat samanhintaisia, koska Suomessa taksien perimät maksut vahvistaa valtioneuvosto.  Hinnoittelussa ei siis ole olemassa halpistakseja.

Edellisen blogikirjoitukseni kynnyskysymys oli siinä, mistä kaupunkikortin tai kuljetuspalvelukortin (kuten sen nimi Vantaalla on) onnellinen haltija saa tilata taksin.
       Minulla ei ole mitään huomauttamista pitkistä odotusajoista, kun olen tilannut taksin lähteäkseni kotoa, mutta arvelenkin taksin silloin tulevan Korson taksitolpalta. Sen sijaan tilatessani taksia niin paluumatkalle missä nyt olenkin sattunut olemaan odottelu saattaa venyä sietämättömän pitkäksi.
       Koska kaikki taksit veloittavat matkakulut mittarin mukaan, en tyhmissä vanhan naisen aivoissani käsitä, miksi kaupunki keskittää palvelut.
       Tosin Vantaan sosiaalitoimesta kerrottiin näin olevan siksi, että kaikki taksinkuljettavat olisivat tasa-arvoisessa asemassa.

Hallelujaa! sanon minä. Palveluntuottajien tasa-arvoisesta asemasta kannetaan huolta – mutta ei asiakkaiden.
       Koska kuvittelen, että näinhän se menee: se vammaiskortillinen siellä jossakin matkan takana kyllä odottaa – eihän se saa tilata muualta taksia! Joten välissä voi heittää pari keikkaa, kun kohdalle sattuu. Valittakoon vammainen sitten taksitarkastajalle!
       Ja koska siis olen vanha ja vammainen, en ymmärrä tätä logiikkaa: jos saa samalla rahalla hyvää ja huonoa, valitsee huonon. Vammainen ei itse voi valita.

Lopuksi matkapäivän saldo: vajaan tunnin seisoskelun aiheuttama mieletön selkä- ja polvikipu, joka ei loppunut yhteen päivään.





Ei kommentteja: