Vanhempi pojanpoikani oli nelivuotias, kun teimme ensimmäisen
risteilyn Tukholmaan - hän, tytär ja minä. Vietimme kaupungilla melkein
kokonaisen päivän ja näimme kuninkaanlinnan vahdinvaihdonkin. Se oli
mielettömän jännittävää ja aivan ihanaa nelivuotiaan mielestä.
Kainosti hän tiedusteli jonkin ajan kuluttua: Mentäiskö
mummu toistekin sellaiselle risteilylle?
Se oli siis alku tradition muodostumiselle.
Nuorempi pojanpoikani pääsi mukaan kaksi vuotta myöhemmin,
ja sen jälkeen olemme risteilleet erilaisilla kokoonpanoilla jokseenkin kerran
vuodessa. Kummallakin pojalla on käytynä ”oma kaupunki”: vanhemman kanssa vietettiin
kerran vappua Riiassa ja nuorempi puolestaan pääsi päiväksi Pietariin.
Yhteisiin risteilykokemuksiin kuuluu myös kaksipäiväinen
visiitti Visbyhyn.
On risteilty Vikingillä ja Siljalla varsin tasapuolisesti.
Jos risteilyt ovat olleet pojille mieluisia elämyksiä, ovat
ne olleet sitä myös mummulle ja tädille – siitä huolimatta, ettemme kumpikaan
ole minkään sortin risteilyihmisiä.
Vaan lasten kanssa kaikki on toisin.
On tavattu Viikarin kissa, jota metsästettiin vielä
Tukholmassa; on halattu Muupeikko ja kiskottu hameenhelmasta Pikku Myytä, niin
että saatiin se kiukustumaan ihan aidon pikkumyysti. On istuttu joulupukin
sylissä ja vieressä, ja tietysti: on tavattu myös Remu Aaltonen.
- Ei noi skidit voi mua tietää, sanoi Remu.
- Kyllä niillä on kuuntelutettu Hurriganesia, täti kertoi.
- Ihan tosi, ihmetteli Remu. Ja kätteli tyylikkäästi
molemmat pojat.
Tietysti on osallistuttu naamiaisiin, oltu merirosvona ja
pikkupandana – on käyty lasten discossa, jossa vanhempi pojanpoika hyvin
nuorena joutui varsinaisen tyttölauman piiritykseen.
Karaokeen ei ole osallistuttu, ja pallomeri taisi viihdyttää
vain niillä varhaisimmilla risteilyillä.
Käydään syömässä hyvin – toisinaan buffet –ravintolassa,
mutta parasta on myös poikien mielestä ollut meren herkkuja tarjoava a la carte
–ravintola. On piipahdettu nauttimaan lasilliset viiniä ja lasten cocktailit.
Mutta lasten kanssa risteilyillä ei varsinaisesti biletetä
baareissa tai yökerhoissa eikä sen puoleen järjestetä hyttibileitäkään.
Sen sijaan viime vuosina, sairauteni takia, pojat ovat
ymmärtäneet, että mummun pitää välillä päästä hyttiin lepäämään, ja niinkin on
tehty. Isommiksi vartuttuaan pojat ovat mainiosti osanneet kaksinkin kierrellä
laivalla aiheuttamatta edes aavisteisia katastrofeja.
Ennen aterialle lähtöä on ollut hauska nauttia aperitiivi
hytissä – ja noiden lepotaukojen aikana kenties lasillinen kuohuviiniä. Pojat
ovat saaneet limsansa.
Ja, kuten sanottu, meillä kaikilla on ollut niin mukavaa.
Sitten tuli tämä Vikingin uusi uljas Grace.
Ja oikeastaan vasta silloin opin tuon jo edellä käyttämäni
sanan hyttibileet. Vikingin toimitusjohtaja katsoi asiakseen ilmoittaa, että
sellaisten järjestäminen on kielletty.
Minä näen punaista, kun luen sanan KIELLETTY.
Tosin tämä Grace risteileekin Turusta Tukholmaan, joten olin
vain lukemieni etukäteisihasteluiden jälkeen häiväyttänyt mielessäni ajatusta,
että voisihan sitä ehkä… Mutta kuten sanottu: en pidä Gracen
holhouspäätöksestä.
Aivan varmasti voisin nauttia aperitiivini ennen ateriaa
jossakin baarissa; talouteni ei siihen romahtaisi. Mutta lasillinen kuohuviiniä
lepotauon aikana hytissä ei oikein onnistu Vikingin toimitusjohtajan
kieltoperiaatteiden takia.
Että voiko lasillinen kuohuviiniä olla kynnyskysymys? Kyllä
se voi – kontekstista riippuen.
Eikä siinä kaikki.
Kieltolaki ei miellyttänyt monia muitakaan suomalaisia –
vaikka Ruotsissa kuulemma syntyneelle kiivaalle keskustelulle naureskeltiinkin.
Niin toimitusjohtaja tuli julkisuuteen uudelleen
perustelemaan kieltoja. Minusta hänen selvityksensä johtava ajatus oli, että
Viking Grace on jotakin aivan muuta kuin rahvaskansalle tarkoitetut
risteilyalukset. Karkeasti kiteytettynä: Viking Grace ei toivota tervetulleiksi
köyhiä ihmisiä.
Kuten sanottu: ne vähäiset alkoholipitoiset juomat, jotka
tytär ja minä olemme hytissä nauttineet, eivät todellakaan kaada budjettiani.
Mutta olen järkyttynyt siitä ylimielisyydestä ja
loukkaavasta tavasta, millä yrityksen toimitusjohtaja esittelee luxuslaivansa
käytäntöjä.
Tosin lukemani perusteella kyseessä on melko tavallinen
risteilyalus. Lieneekö siellä yhtä herkullista mereneläviin erikoistunutta
ravintolaakaan kuin Siljan laivoilla…
Ainakaan ajallaan luxus Grace ei sitten lähtenyt
paluumatkalle Tukholmasta, kun siinä oli havaittu jokin vika. En sitä enää
muista – luin uutisen hajamielisesti, vähän huvittuneena netistä. Sain vain
mieleen, miten miehelläni oli tapana tuollaisissa tilanteissa hymähtää:
- Jumala rankaisee Pietolaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti