Ortodoksinen kotimaa?

Ortodoksina, Suomen ortodoksisen kirkon jäsenenä ja Helsingin ortodoksisen seurakunnan jäsenenä toivoin niin kovin, että olisimme jälleen saaneet valtakunnallisen ortodoksisen lehden. Mutta kirkkomme korkein päättävä elin, tämä melkein demokraattisesti valittu kirkolliskokous, joka äskettäin kokoontui Valamon luostarissa Heinävedellä, katsoi, että se ei ole tarpeellista.

          Ei ole tarpeellista, että kaikki Suomen ortodoksisen kirkon jäsenet saavat samanlaista tietoa kirkkoamme koskevista asioista.

Koska en ollut seuraamassa kirkolliskokouksen istuntoja - ja miten siellä nyt kuka tahansa kirkon rivijäsen voisi ollakaan, ahdasta tulisi, eikä majoituspaikkojakaan riittäisi – en tiedä, miksi tähän päädyttiin. Sen tiedän – merkonomihan minäkin olen koulutukseltani – että asiantuntijoiden tekemän laskelman mukaan kirkon tiedotukselle olisi tullut euroisesti edullisemmaksi julkaista yhtä lehteä kuin ylläpitää nykyistä tilannetta.

          Nykyisessä tilanteessa Oulun hiippakunta julkaisee yhteistä halvalle sanomalehtipaperille painettua tabloidijulkaisua nimeltä Paimen-Sanomat; Karjalan hiippakunnassa ilmestyy Aamun Koitto, jonka mitrarovasti Sergei Okulov aikoinaan perusti ja joka sittemmin varsin kriittisen arkkipiispa Johanneksenkin aikana siunautui kirkon pää- äänenkannattajaksi – Aamun Koitto, joka koki kaikenlaista, mutta ei enää yllä edes yhden hiippakunnan tiedotuslehdykäksi. Karjalan hiippakunnassa ilmestyy käsittääkseni myös muita seurakuntalehtiä, mutta hajonta on niin suuri ja muutoksia tapahtuu niin usein, etten osaa olla näistä seikoista aivan varma.

          Helsingin hiippakunnassa ilmestyy melkein hiippakunnan kokoinen lehti, tämä kirkkomme parhaaksi lehdeksi todettu Analogi, ja hiippakunnan suurimman seurakunnan Helsingin ihan oma Ortodoksiviesti.

          Paperilehtien lisäksi kirkolla on tietysti oma tiedotuksensa. Sen käyttäminen edellyttää, että kirkon jäsenellä on tietokone ja internet –yhteys. Hämmästyttävää kyllä, tiedottaminen sähköisestikin edellyttää yhä, että kaiken takana on ihminen – ja sieltä täältä sitä tätä kuulleena en usko, että yksi ihminen kykenee hoitamaan tiedotuksen teknisen, visuaalisen ja sisällöllisen puolen edes meidän piskuisessa kirkossamme.

Huvittuneena ajattelen, että miten näin somasti sattuukin: olen aikoinani ollut tekemässä niin Paimen-Sanomia kuin Ortodoksiviestiä ja Aamun Koittoa vieläpä peräti kahteen kertaan. Ne olivat ihania aikoja, ne opettivat minut tuntemaan tätä kirkkoamme kokolailla perusteellisesti, olkoonkin, että tämä toimitustyö myös vei totaalisesti minun viattomuuteni.

          Opin, että ortodoksinen kirkko on ihan yhtä raadollinen kuin mikä tahansa yhteisö.

          Mutta se on toinen juttu, ja voi olla, että palaan siihen – siihenkin – joskus myöhemmin.

          Mutta miksi kaikkivaltias kirkolliskokous hylkäsi kirkollishallituksenkin   hyväksymän esityksen valtakunnallisesta, joka kotiin joutuvasta ortodoksisesta lehdestä?

          Minähän en tietenkään tiedä.

          Mutta ainakin voin arvella, että huomattavaa enemmistöä melkein demokraattisesti valitussa kirkolliskokouksessa edustavat Helsingin hiippakunnan ja kenties peräti Helsingin seurakunnan edustajat eivät olleet asiasta ihastuneita.

Valta on veikeä asia, ja kun sen saa käsiinsä, sitä haluaa hellitellä – ja tulla sen hellimäksi.

           Ehkä ei olisi ollenkaan kivaa, jos valtakunnallinen lehti valaisisi kaikille Suomen ortodoksisen kirkon jäsenille, mikä Helsingin seurakunnan kirkolliskokousedustajan kannalta on perustyötä seurakunnassa.

           Ehkä on kaikille mukavampaa, jos oma lehti kertoo asiat omalla tavallaan.