"Sielujen hoitamiseksi ja epäjärjestyksen poistamiseksi"

Suomen ortodoksisen kirkon kirkolliskokous, kirkkomme korkein päättävä elin, melkein demokraattisesti valittu, kokoontuu parhaillaan Valamon luostarissa.

Kirkon sivuilla on kokouksen asialista nähtävänä, jopa kirkollishallituksen esityksin varustettuna. Samoin sieltä on voinut lukea jo eilisiltana ensimmäisen täysistunnon päätökset, joista suurin osa oli ilmoituksia siitä, minkä valiokunnan käsittelyyn kyseinen asia lähetetään, ja tänä iltana selvityksen siitä, mitkä asiat olivat ensimmäisessä käsittelyssä toisessa täysistunnossa.

     Homma etenee hyvinkin samaan tapaan kuin vaikkapa eduskunnassa.

     Eduskunnan tekemistä päätöksistä lukiessaan ei sentään tarvitse kuvitellakaan, että päätöksien teossa on ollut mukana myös Pyhä Henki.

     Kun lukee ja kuulee, monistakin eri lähteistä, tietoja kirkolliskokouksen käytäväkeskusteluista ja esitetyistä kannanotoista, saa helposti mieleen, että lieneekö Pyhä Henki läsnä lainkaan. Ja onko se edes toivottavaa.

* * *

Demokratia omaksuttiin kirkkoomme evankelisluterilaisesta kirkosta; ortodoksisuuteenhan se ei kuulu. ”…me Suomessa elämme olosuhteissa, joissa yleinen uskonnollinen perinne, yleinen kulttuuriperinne sekä valtiollinen ja kunnallinen elämä oleellisesti edustavat ortodoksialle vierasta henkeä”, kirjoitti metropoliitta Johannes – hän, jota myös ekumeeninen patriarkka Bartolomeos  kokoukselle osoittamassaan tervehdyksessä aivan erityisesti pyysi muistamaan.

     Ja profaanisti siteeraan tässä jälleen kerran myös Juice Leskistä, joka kirjoitti: ”Meille antoivat demokratian / lapset saatanan”.

     Mutta kun kirkolliskokousedustajat valitaan melkein demokraattisesti, kirkon korkeimman päättävän elimen jäsenistä on nyt yli puolet maallikkoja ja joukossa runsaasti naisihmisiä. Monia naisihmisiä on myös kirkon varsin korkeissa viroissa, vaikkakin ilman mustaa viittaa. On ruvennut tuntumaan, ettei Lintulan luostarin igumenia enää olekaan kirkkomme First Lady.

* * *

Tämän päivän näkökulmasta ortodoksinen kirkko ei ole yhtään moderni eikä aikaansa seuraava, ei edes tasa-arvoinen, mikä ilmenee varsinkin siinä, etteivät naisihmiset saa tuota mustaa viittaa ylleen eikä maallikoiden ”tule kiistellä eikä opettaa Kirkon asioista” (Metropoliitta Johannes).

     Piispojen suuri valta tuntuu närästävän ainakin muutamia kirkolliskokousedustajia, ja niinpä piispat pitäisi saada ruotuun – hoitelemaan vain hengellisiä asioita, jotta maalliset asiat kuten taloudenhoito jäisivät maallikoiden ja muutamien valikoituneiden pappisedustajien haltuun. Olenhan kuullut sellaisenkin mielipiteen, että maallikothan ne ovat maksumiehinäkin.

     Lisäksi olen kuullut valituksia heikoista ja tietämättömistä piispoista.

     Nämä valitukset minua hymyilyttävät: kirkolliskokoushan on piispat tähän saakka ihan itsenäisesti, tietenkin erinäisten junttausmenetelmien avulla, valinnut.

     Jos siis on valittu mainitunlaisia piispoja, eikö pitäisi harjoittaa itsekritiikkiä – ei kritiikkiä niitä kohtaan, jotka parhaina on valittu virkaan.

* * *

Metropoliitta Johannes, jonka mieluusti nimeän suurimmaksi opettajakseni ortodoksisuudessa, ei missään vaiheessa lakkaa korostamasta kanonien merkitystä, joskin hän puhui tässä yhteydessä luovasta kuuliaisuudesta.

     Hän luonnehtii kanonien merkitystä myös näin:

     ”…seurakunnan hallintoa ja elämää säätelevät periaatteet voidaan parhaiten ymmärtää siten, että kanonit pyrkivät saamaan aikaan Kirkon kokonaistilanteessa järjestyksen, joka omalla tavallaan johdonmukaisesti ja teologisin perustein heijastaisi konkreettisesti liturgiaa viettävää seurakuntaa, joka piispan johdolla ja hänen siunauksestaan yhdessä toimittaa pyhää palvelusta.”

     Tämän päivän näkökulmasta joskus tuntuu, että kanoneilla ei ole      suurtakaan merkitystä, ja niin ollen jopa luova kuuliaisuus niille on katoamassa.

     Uudistusten, myllerrysten ja – valitettavasti – juonitteluiden asemesta vähäisenä kirkon jäsenenä toivon, että koolla oleva kirkolliskokous muistaisi edes hetkittäin ekumeenisen patriarkan toivomusta.

Kuva: Ari Sirviö

Otsikko Metropoliitta Johanneksen teoksesta Kirkkoisien perintö