Kun eräänä päivänä Facebook –statukseeni päivitin jotakin
sairauteeni liittyvää, eräs ystäväni erinomaisen osuvasti totesi: ”Sairastaminen
on kyllä kovaa työtä.” Ja totisesti oikeaan osui!
Ongelmallista vain on, että tästä ”työstä” ei suinkaan saa
palkkaa – vaan siitä joutuu peräti maksamaan. Minulla onkin tapana sanoa, että
syöpä on varsin kallis harrastus.
Vähän hullunkuriselta saattaa kuulostaa, että enhän minä
tähän mennessä itse sairauden – luustossa muhivan etäpesäkkeen – takia ole
kokenut enkä tuntenut mitään kipuja tai vaivoja. Mitäkö sitten poden?
Erilaisten hoitojen sivuvaikutuksia, sillä myrkkyjähän kaikki syöpälääkkeet
ovat – ja kivuttoman tuntuinen sädetyskin aiheuttaa vähintään epämukavia
haittoja ”normaaliin elämään”.
Toki melkein kaikkia sivuvaikutuksia voidaan lievittää
erilaisin keinoin. Lääke nimeltä Xeloda, joka elimistössä muuttuu
sytostaateiksi, aiheutti erityisesti haavaumia jalkapohjiin, kämmeniin ja
lopulta suun limakalvoihin, niin että syöminen muuttui kivuliaaksi, kun pelkkä
vesikin kirveli suuta. Jalat ja kädet hoituivat useimmiten merisuolakylvetyksillä
aamuin illoin, kun sen jälkeen hoiteli ne huolellisesti rasvaisella
Bepanthen-voiteella. Suun haavat olivat hankalammat – lääke siihenkin on toki olemassa,
Caphosol nimeltään, sairaaloissa sitä käytetäänkin, ja saahan sitä reseptillä
apteekista. Hinta vain on huima: lääketehtaan suosittama minimiannos maksaa liki
20 euroa päivässä. Käytin Xelodaa likemmä kolme vuotta – onneksi suuhaavoja
alkoi ilmetä vasta runsaan kahden vuoden käytön jälkeen.
Kun sitten siirryttiin aromataasin estäjä –hoitoon, sen
sivuvaikutuksina kärsin nyt kiusallisten kuumien aaltojen lisäksi aika pahoista
nivel- ja lihaskivuista; mikäpä muu niihin auttaa kuin vahva särkylääke, josta
vatsa ei iloitse – varsinkin kun kaikki muutkin lääkkeet ovat vatsaa ärsyttäviä
sekä enemmän tai vähemmän pahoinvointia aiheuttavia. Joten niinpä on käytettävä
vatsansuojalääkettä…
Ja jokseenkin kaikki hoidot aiheuttavat ajoittaista
väsymystä – jotkut lääkkeet väsymyksen lisäksi myös masennusta ja unettomuutta.
Syöpähoitojen sanotaan olevan ilmaisia. Toki varsinaisista
syöpälääkkeistä ei tarvitsekaan maksaa kuin 3 euroa ostokerralta. Mitä sitten
tulee näihin sivuvaikutuksia hillitseviin lääkkeisiin, kuvaan astuu Kela
kaikkivaltias, joka täysin mielivaltaisesti päättää, mitkä lääkkeet ovat edes
osakorvattavia. Tuo mainitsemani Caphosol esimerkiksi on täysin Kela
–korvausten ulkopuolella: niinpä sitä tarvittaessa sitten pulitetaan omasta
pussista minimissään liki 600 euroa kuukaudessa Xeloda –hoidon aikana, jos
haavoja suussa on. Ja jos euroja kukkarossa on.
Muutamia muitakin lääkkeitä Kela jättää kokonaan
korvaamatta; kyllä Kela tietää, mikä on tarpeen.
Sitten on näitä hetkittäin mahdottomia tilanteita: kun
esimerkiksi kävin sädehoidoissa, minulla oli lääkärintodistus, jossa
oikeutetaan taksin käyttö. Matka meiltä Korsosta Syöpätautien klinikalle
Helsingin Meilahteen maksaa noin 50 euroa – ja sama sieltä takaisin.
Maksettavahan se on heti – ja kymmenen käyntiä tekee siis melkein 1000 euroa.
Maksettu on – korvausta odotellaan. Ehkä jo ensi vuonna…
Jalat, kun niissä on pieniä haavoja, myös turpoavat niin,
että voi vain kuvitella pujottavansa ne minkään sortin kenkiin, ja silloinkin
kun kengät jalkoihin sai, tunsi itsensä täydellisesti miekanterillä astelevaksi
pieneksi merenneidoksi. Tyhmä kun olen, kuvittelin, että sellaisessa
tilanteessa olen sen verran vammainen, että voin anoa Vantaan kaupungilta
kuljetuspalveluita. Kaikkien byrokratian sääntöjen mukaan täytin hakemuksen ja
liitin vaaditun lääkärintodistuksen mukaan; lääkäri siinä kertoo potilaan tilan
korkeintaan pysyvän ennallaan – todennäköisesti huononevan.
Vaan miten tulkitsi Vantaan kaupungin sosiaalijaos asian –
ja huomattakoon, että päättävässä kokouksessa oli mukana ihan lääkäri. Näin
totesi:
”Hakijan liikkumiskyvyttömyys liittyy hakijan hoitojaksoihin
eikä sen voida katsoa olevan pitkäaikaista. Hakijalla ei ole oikeutta
vammaispalvelulain mukaiseen kuljetuspalveluun.”
Kun päätöksen sain, oli sellainen vähän huonompi jakso
menossa – enkä jaksanut ruveta laatimaan uusia ja uusia valituksia, vaikka
joskus tuntuu, että silkkaa valittamistahan tämä syöpätautisen elämä on.
Onneksi minulla on ihana hoitava lääkäri, joka koko ajan on
kannustanut elämään niin normaalia elämää kuin mahdollista niin pitkään kuin se
on mahdollista. Siihen olen pyrkinytkin.
Joskus minusta tosin tuntuu, ettei elämäni ole kovinkaan
normaalia juuri siksi, että sosiaaliset kontaktit joutuu enimmiltään hoitamaan
vain Facebookin kautta, kun sitä nyt kerta kaikkiaan on jonkinasteisesti
liikuntarajoitteinen harvoja hyviä päiviä lukuun ottamatta. Surullisinta on,
että kirkkoon ei pääse läheskään aina silloin, kun haluaisi – ja täysin
mahdotonta on, että kykenisi osallistumaan sekä vigiliaan että liturgiaan… Jos
siis kulkee julkisilla liikennevälineillä kuten on kuljettava, koska päättäjät
ovat sitä mieltä, ”matkustuspäivän” jälkeisenä päivänä vain lepuutellaan selkää
ja jalkoja.
Toisin sanoen: pitänee jälleen ruveta laatimaan, kenties
rautalangasta taivuttaen, uutta hakemusta Vantaan sosiaalitoimelle – siinä
hurskaassa toivossa, että kuntavaalien jälkeen valtuutettujen sekä lautakuntien
ja jaostojen jäsenten käsityskyky olisi edes aavisteisesti parantunut.
Toisaalta: lieneekö turha kuvitelma – samaisessa
Facebookissa kuntavaalien alla muuan ehdokas huomautti jo siitä, että
syöpähoitoni ovat tulleet maksamaan yhteiskunnalle satojatuhansia euroja… Koin
itseni hetken ihan yhteiskunnankin syöpäläiseksi.
Syöpä nyt kuitenkin – syystä tai toisesta – lisääntyy melkoista vauhtia, joten kirjoituksen otsikko on vain raadollinen totuus.
3 kommenttia:
Mitä syöpää sairastat,jos uskaltaa kysyä.Voimia taistelluun,kyllä sairaudessa pitäisi olla jo tarpeeksi,ettei joutuisi enää taistelemaan viranomaiisa vastaan.
Toki saa kysyä! Sairastan luustoon metastasoitunutta rintasyöpää. Olen kyllä saanut pitkän hyvän elämän, koska tämä syöpä alkoi yli 20 vuotta sitten, ja on nyt uusiutunut toisen kerran...
Helsingissä kirjoilla oleva syöpäpotilas kyllä saa paperin, jolla pääsee syöpäklinikalle ja verikokeisiin yms. taksilla, kun maksaa omavastuun, ja vielä taksikortin asiointimatkoja varten - siis kirkkoon pääsemiseksi. Miksi ihmeessä eri kunnissa voi olla niin erilaiset tavat?
Lähetä kommentti