"...eikä Ulrike Meinhofin kuolemasta..."

Valtaa piteli Keskustapuolue, joten valtalehti oli Ilkka, ja Ilkkaa päätoimitti Aaretti.

    YLEllä oli aluetoimitus Seinäjoella, ja siellä oli toimittajana yksi kauhavalainen, Vuorisen Risto, jonka äiti piti lähikauppaa Kauhavan Ketojanmäellä. Tämä Risto oli opiskellut Tampereella, ja kaikki tiesivät, että se oli kommunisti. Niille, jotka eivät tienneet, Aaretti kertoi tosiasiat.

    Tämä Risto oli jollakin tavalla sekaantunut rockiin, mikä olikin hänen ikäluokkansa musiikkia; minähän olen häntä kymmenisen vuotta vanhempi ja rockin suhteen siten myöhäisherännyt.

    

Risto taisi tehdä jonkun haastattelun minusta – olin niihin aikoihin julkaissut muutamia kirjoja ja taisin olla kirjallisuuden läänintaiteilija. Joka tapauksessa olin tavattoman idealisti, ja joskus on ikävä niitä aikoja, kun ihan oikeasti uskoi, että huomenna kaikki on toisin, kun uskoi, että kirjoittamalla voi vaikuttaa, kun ei vielä ollut oppinut Ulrike Meinhofia.

    Vanha kun olen, en eksaktisti muista, miten itse asiassa pääsin mukaan Kemun kuvioihin Seinäjoella; Kemu tulee sanoista kehittyvä musiikki, ja se liittyi tähän noihin aikoihin syntyneeseen ilmiöön, josta jotkut pääkaupunkiseudulla vielä muistanevat Lepakon. Mutta lehteä Kemussa tehtiin ja lehden nimi oli Lakeuden Kutsu.

    Ellei Lakeus muuta kutsua osannut heittää, niin ainakin Provinssirock veti ihmisiä Seinäjoelle ihmisten juhlaan sotkemaan Seinäjoen kaupungin hillittyä tangomarkkinatunnelmaa.

Lakeuden kutsu ei ollut vain rock. Tai: Lakeuden kutsu oli nimenomaan rock. Jotkut, jo silloin ja varsinkin myöhemmin, muistavat rockin vain jonkinlaisena musiikin muotona – jotkut jopa kuvittelevat, että rock on pelkkä rock and roll, Elvis ja lantion rytmikäs liike, It´s Now Or Never.

    Näin minä sen muotoilen, että rock on elämäntapa siinä kuin ortodoksisuuskin. Sitä paitsi ne eivät sulje toisiaan pois.

    Aaretti sitten koko arvovallallaan teilasi tämän Riston. Minulle hän soitti ja oli pahoillaan naiivista hyväuskoisuudestani, kun enhän suinkaan minä voinut kommunisti olla.

    Mutta Etelä-Pohjanmaalla kaikki lokeroitiin poliittisesti, tai hehtaarien mukaan, mikä tarkoitti, että oikeauskoiset ovat kepulaisia.

    Sillä tavalla minä olen aina ollut pikkuisen mielensäpahoittaja, etten tullut onnelliseksi Aaretin ymmärtämyksestä. Pitikö maailmankuvani avartumisesta syyttää jotakuta toista, että pitikö minua pitää niin aivottomana, etten osannut ajatella itse.

Samaan asiaan olen tosin törmännyt myöhemminkin, maalta Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin muuttaessani, mutta se on toinen juttu ja hipaisee ortodoksisuutta.

    Meistä tuli ajan myötä ystävät, tästä Ristosta ja minusta, ja sitten kirjoitin vähän pahaa verta nostattaneen kirjani Sivari. Varmaan aikojen saatossa olisin sen kirjoittanut ilman Ristoa ja Aarettiakin – mutta tuskin ilman Ilkan sivareja kompromettoivaa kirjoittelua.

    Valtaa pitelee Keskustapuolue edelleenkin – ainakin Kauhavalla. Mutta Risto ei ole enää pilaamassa ilmaa siellä, en minäkään.

Olemmeko me tehneet tästä maailmasta muka paremman?

    No, lapsellisiahan me olimme. Entropialle emme mitään tainneet – emme siitä kyllä noina kauan sitten kadonneina aikoina olleet kuulleetkaan – mutta siitä iloitsen, että yhä, ihan yhtä lapsellisina, kuvittelemme tekevämme jotakin tärkeää.

    Kukapa meitä nyt enää voisi estää? Perhaps still rocking but absolutely independetly.