Valtaa piteli Keskustapuolue, joten valtalehti oli Ilkka, ja
Ilkkaa päätoimitti Aaretti.
YLEllä oli aluetoimitus Seinäjoella, ja siellä oli
toimittajana yksi kauhavalainen, Vuorisen Risto, jonka äiti piti lähikauppaa Kauhavan
Ketojanmäellä. Tämä Risto oli opiskellut Tampereella, ja kaikki tiesivät, että
se oli kommunisti. Niille, jotka eivät tienneet, Aaretti kertoi tosiasiat.
Tämä Risto oli jollakin tavalla sekaantunut rockiin, mikä
olikin hänen ikäluokkansa musiikkia; minähän olen häntä kymmenisen vuotta
vanhempi ja rockin suhteen siten myöhäisherännyt.
Risto taisi tehdä jonkun haastattelun minusta – olin niihin
aikoihin julkaissut muutamia kirjoja ja taisin olla kirjallisuuden
läänintaiteilija. Joka tapauksessa olin tavattoman idealisti, ja joskus on
ikävä niitä aikoja, kun ihan oikeasti uskoi, että huomenna kaikki on toisin,
kun uskoi, että kirjoittamalla voi vaikuttaa, kun ei vielä ollut oppinut Ulrike
Meinhofia.
Vanha kun olen, en eksaktisti muista, miten itse asiassa
pääsin mukaan Kemun kuvioihin Seinäjoella; Kemu tulee sanoista kehittyvä
musiikki, ja se liittyi tähän noihin aikoihin syntyneeseen ilmiöön, josta
jotkut pääkaupunkiseudulla vielä muistanevat Lepakon. Mutta lehteä Kemussa tehtiin
ja lehden nimi oli Lakeuden Kutsu.
Ellei Lakeus muuta kutsua osannut heittää, niin ainakin
Provinssirock veti ihmisiä Seinäjoelle ihmisten juhlaan sotkemaan Seinäjoen
kaupungin hillittyä tangomarkkinatunnelmaa.
Lakeuden kutsu ei ollut vain rock. Tai: Lakeuden kutsu oli
nimenomaan rock. Jotkut, jo silloin ja varsinkin myöhemmin, muistavat rockin
vain jonkinlaisena musiikin muotona – jotkut jopa kuvittelevat, että rock on
pelkkä rock and roll, Elvis ja lantion rytmikäs liike, It´s Now Or Never.
Näin minä sen muotoilen, että rock on elämäntapa siinä kuin
ortodoksisuuskin. Sitä paitsi ne eivät sulje toisiaan pois.
Aaretti sitten koko arvovallallaan teilasi tämän Riston.
Minulle hän soitti ja oli pahoillaan naiivista hyväuskoisuudestani, kun enhän
suinkaan minä voinut kommunisti olla.
Mutta Etelä-Pohjanmaalla kaikki lokeroitiin poliittisesti,
tai hehtaarien mukaan, mikä tarkoitti, että oikeauskoiset ovat kepulaisia.
Sillä tavalla minä olen aina ollut pikkuisen mielensäpahoittaja,
etten tullut onnelliseksi Aaretin ymmärtämyksestä. Pitikö maailmankuvani
avartumisesta syyttää jotakuta toista, että pitikö minua pitää niin
aivottomana, etten osannut ajatella itse.
Samaan asiaan olen tosin törmännyt myöhemminkin, maalta
Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin muuttaessani, mutta se on toinen juttu ja
hipaisee ortodoksisuutta.
Meistä tuli ajan myötä ystävät, tästä Ristosta ja minusta,
ja sitten kirjoitin vähän pahaa verta nostattaneen kirjani Sivari. Varmaan
aikojen saatossa olisin sen kirjoittanut ilman Ristoa ja Aarettiakin – mutta
tuskin ilman Ilkan sivareja kompromettoivaa kirjoittelua.
Valtaa pitelee Keskustapuolue edelleenkin – ainakin Kauhavalla.
Mutta Risto ei ole enää pilaamassa ilmaa siellä, en minäkään.
Olemmeko me tehneet tästä maailmasta muka paremman?
No, lapsellisiahan me olimme. Entropialle emme mitään
tainneet – emme siitä kyllä noina kauan sitten kadonneina aikoina olleet
kuulleetkaan – mutta siitä iloitsen, että yhä, ihan yhtä lapsellisina,
kuvittelemme tekevämme jotakin tärkeää.
Kukapa meitä nyt enää voisi estää? Perhaps still rocking but absolutely independetly.
4 kommenttia:
Vapaamuurari, päätoimittaja Aaretti Pirilästä muistuu mieleeni pari kourallista vähemmän mairittelevia sattumuksia. Niissä kaikissa oli lähtökohtana Aaretin naulaama asetelma. Jos et ole puolellamme, olet kommunisti. Jos olit ns. yleisvasemmistolainen, olit kommunisti.
Seinäjoella järjestettiin 70 -luvun lopulla maakunnallinen kulttuurikeskustelu. Paikalla olivat myös Aaretti sekä se poika, joka söi liitua ja joi mustetta päälle. Aaretti sanoi puhujapöntöstä suoraan päin Lappajärvellä syntyneen Arto Mellerin näköä kutakuinkin näin: "Tämä maakunta ei kaipaa sinunlaisiasi. On parempi, kun muuttavat muualle". Jotta sellaanen oli se Kauhavan muurari ja sen edustama maakunnan henki. Risto Vuorinen
Artonpa takia hakemalla hainkin sekavasta kuva-arkistostani tuon jutussa olevan kuvan erään P-rockin päättäreistä! Muistan kyllä tämän kulttuurikeskustelunkin...
Ja voi. Vuosia ja vuosia myöhemmin tapahtui ravintola Pikku Vallilassa, joka sijoittui puoleen matkaan Arto Mellerin kodin ja minun kotini välissä Helsingin Vallilassa: Menin kiittämään Arto Melleriä kirjstaan Rubiininsilmäinen pääkallosormus, joka oli tämmöiselle vähänlukevalle ihmiselle ollut aivan ainutlaatuinen elämys. Vaihdoimme muutaman sanan ja Melleri tuli tietämään, että olen asunut Etelä-Pohjanmaalla. Siihen hän sanoi omaan kursailemattomaan tyyliinsä: "Ja se on niin, ettei Etelä-Pohjanmaalta oo tullu mitään muuta hyvää ku minä ja Hellevi Salminen."
Oli kovin ikimuistoinen tapaaminen tämä.
Aiemmin mainittu Aaretti Pirilä ja hänen "heikompi aines lakeurelta pois" -linjansa syöpyivät Arton mieleen niin lujasti, että hän suosi myöhemmässä tuotannossaan piruuttaan Pirilä -nimisiä henkilöitä. Mm. Räpsy & Dolly eli Pariisi odottaa -elokuvassa M.Pellonpään roolihenkilön nimi oli Auno Kullervo Pirilä.
Tietää Risto Vuorinen.
Lähetä kommentti